Suru on normaali reaktio, joka liittyy jokaiseen tärkeään menetykseen elä-mässä. Se saapuu, edelsipä kuolemaa pitkällinen sairaus tai äkillinen onnettomuus. Surevat ihmiset kokevat sekä ruumiillisia että henkisiä traumoja yrit-täessään sopeutua siihen mullistukseen, jonka menetys toi heidän elämäänsä.
Psykologit ovat jo kauan tienneet, että suru, jota lemmikkieläinten omistajat tuntevat lemmikkiensä kuoltua, on samaa, jota tunnetaan ihmisen kuoltua. Lemmikkieläimen kuolema merkitsee varauksettoman rakkauden lähteen menettämistä. Lemmikinomistajalla ei ole enää ketään, jota hoitaa ja helliä. Tämän lisäksi omistaja menettää yhteytensä "luontoon." Nämä tunteet voivat olla erityisen voimakkaita vanhojen, yksinäisten ihmisten ja lapsettomien parien (joille lemmikki on myös lapsen korvike) ollessa kyseessä.

SURUTYÖN VAIHEET
Surutyö ei tosiasiassa ole oikoteinen, selkeä prosessi, joka voitaisiin jakaa selviin osiin. Surutyö on pikemminkin sarja tapahtumia, jotka jokainen ihminen käy läpi eri tavalla. Suremisprosessin jakaminen "jaksoihin" auttaa surun kohtaamaa ihmistä ymmärtämään, että hänen kokemuksensa ja tunteensa ovat normaaleja. Jotkut ihmiset edistyvät käyden nopeasti läpi kaikki vaiheet, kun taas jotkut näyttävät jäävän "jumiin" johonkin tiettyyn vaiheeseen. Surun vaiheet ovat lyhykäisyydessään tässä:

1.) SHOKKI JA KIELTOVAIHE
Sureva ei ole vielä hyväksynyt tapah-tunutta. Häntä pökerryttää ja hän on ymmällä - kaikki tuntuu "epätodelliselta".

2.) VIHAVAIHE
Surun kohtaama ihminen purkaa usein raivoaan perheeseensä, ystäviinsä, itseensä, Jumalaan, eläinlääkäriin tai maailmaan yleensä. Surevat ihmiset kokevat myös syyllisyyden ja pelon tunteita tämän vaiheen aikana.

3.) TINKIMISVAIHE
Tässä vaiheessa sureva käy kauppaa tai vaatii palkkiota joko Jumalalta, eläinlääkäriltä tai papilta. Kommentit kuten "menen kirkkoon joka sunnuntai, jos vain saan lemmikkini takaisin" ovat yleisiä.

4.) MASENNUSVAIHE
Masennus on vastareaktio menetyksen mukanaan tuomalle elämänmuutokselle. Sureva ihminen tuntee suurta surua, toivottomuutta, väsymystä ja avuttomuutta. Lemmikkiä kaivataan ja sitä ajatellaan jatkuvasti.

5.) HYVÄKSYMISVAIHE
Hyväksyntä tulee, kun ihmisen menetyksen kautta kokema muutos sulautuu uuteen elämäntapaan. Suremisprosessin syvyys ja intensiivisyys riippuu monista tekijöistä. Omistajan ikä, kuoleman olosuhteet, omistajan suhde eläimeen ja muihin perheenjäseniin ovat kaikki merkittäviä tekijöitä. Omistajan vastikään kokemalla läheisen ihmisen kuolemalla voi myös vaikutusta siihen, kuinka lemmikin kuolemaa käydään läpi. Lapset toipuvat yleensä nopeam-min, kun taas vanhemmilla toipuminen vie kaikkein kauimmin aikaa. Joskus lemmikin kuolema voi laukaista sen, että sureva suree henkilön, jonka kuolemaa hän ei sitä ennen ollut voinut hyväksyä, menettämistä.

LEMMIKIN MENETTÄMINEN JA LAPSET
Monet ihmiset eivät ymmärrä, miten traumaattinen ja hämmentävä kokemus kuolema voi olla lapselle. Vaikka lap-silla onkin taipumus surra lyhyempiä aikoja, heidän surunsa ei ole lievempää kuin se, jota aikuiset kokevat. Lapsilla on myös taipumus palata asiaan uudestaan ja uudestaan ja tämän vuoksi vaaditaankin äärimmäistä kärsivällisyyttä surevan lapsen ollessa kyseessä. Tässä muutamia neuvoja avuksi, kun kyseessä on sureva lapsi:

1) Anna lapselle lupa käydä läpi suru-aan
 -   kerro hänen opettajalleen lemmikin kuolemasta
 -   rohkaise lasta puhumaan vapaasti lemmikistään
 -   halaa ja lohduta lasta
 -   puhu kuolemasta, kuolemisesta ja surusta rehellisesti

2) Älä koskaan sano, että "Jumala otti lemmikkisi" tai että lemmikki "nukutettiin".
  -   lapsi oppii pelkäämään, että Jumala tulee "ottamaan" hänet, hänen vanhempansa ja sisaruksensa
  -   lapsi alkaa pelkäämään nukkumaanmenoa

3) Ota lapsi mukaan kaikkeen meneillä olevaan

4) Selitä lapselle kuoleman lopullisuus

SUREVATKO LEMMIKIT?
Monien ihmisten on vaikeaa uskoa, että eläimet voivat olla hyvin kiintyneitä toisiinsa. Jopa nekin eläimet, jotka ulkoapäin nähtyinä näyttävät juuri ja juuri tulevan toimeen keskenään, voivat osoittaa voimakkaita stressireaktioita ollessaan erillään. Todellisuudessa surevat lemmikit voivat näyttää ulospäin oireita, jotka ovat täysin samanlaisia niiden kanssa, joita sureva lemmikinomistaja kokee. Jäljelle jäänyt/jääneet lemmikit voivat tulla levottomiksi, huolestuneiksi ja masentuneiksi. Voi ilmetä myös huokailua yhdessä nukkumis- ja syömisongelmien kanssa. Usein surevat lemmikit hakevat kuolleita kumppaneitaan ja vaativat lisähuomiota omistajiltaan.
Kuinka omistaja voi auttaa surevaa lemmikkiä? Tässä muutamia ehdotuksia:

1) Pidä jäljellä olevan/olevien lemmikkien rutiinit niin normaaleina kuin vain mahdollista

2) Älä tahattomasti yritä vahvistaa käyttätymismuutoksia
  -   jos lemmikin ruokahalu on nirso, älä vaihda ruokaa. Se tekee lemmikistä vieläkin turhantarkemman.
  -   älä liioittele antaessasi lemmikille/lemmikeille huomiota, sillä se voi johtaa levottomuuteen erossa oltaessa

3) Anna jäljelle jääneiden eläinten itse selvittää uusi, keskinäinen valtahierarkiansa
  -   eläinten järjestäessä uudelleen nokkimisjärjestyksensä (tämä koskee useimmiten koiria) voi ilmetä keskinäistä nahistelua ja tappeluita

4) Älä hanki uutta lemmikkiä auttamaan surevaa lemmikkiä/ lemmikkejä, ellei omistaja ole valmis siihen
 -    se vain tuottaa päinvastaisia tuloksia, ellei omistaja ole tunnetasolla valmis hankkimaan uutta lemmikkiä
 -    yhä surevilla ihmisillä ei ole energiaa edellämainittuun

Pitäisikö omistajan antaa jäljelle jääneiden eläinten nähdä ja haistella kuol-lutta kumppaniaan?
Ei ole todisteita siitä, että se auttaisi jäljelle jääneitä lemmikkejä, vaikka jotkut ihmiset niin väittävätkin.
Sen hyöty on yleensä siinä, että se saa omistajan voimaan paremmin. Tämän vuoksi, jos omistaja haluaa jäljelle jääneiden lemmikkien "sanovan hyvästit", se tulisi sallia.

TOIPUMINEN
Antamalla aikaa sureva omistaja toipuu surustaan. Olemassa on kuitenkin koko joukko asioita, joiden avulla surun satuttama omistaja voi nopeuttaa toipumisprosessia:

1) Anna itsellesi lupa surra.
  -   vain sinä tiedät, mitä lemmikkisi merkitsi sinulle

2) Muistele lemmikkiäsi.
  -   se tekee menetyksen todelliseksi ja auttaa hyväksymään tapahtuneen
  -   se antaa sureville mahdollisuuden ilmaista tunteitaan, kunnioittaa muistoa ja myötäelää
   -  se tuo mukanaan sosiaalista tukea

3) Suo itsellesi paljon lepoa, hyvää ruokaa ja harjoitusta.

4) Ympäröi itsesi ihmisillä, jotka ymmärtävät menetyksesi laajuuden.
  -   anna muiden pitää huolta sinusta
  -   ota vastaan sureville lemmikinomistajille tarkoitetuista tukiryhmistä niiden tarjoama hyöty

5) Ota oppia surutyöstä.
  -   se auttaa omistajia ymmärtämään, että se, mitä he ovat kokeneet, on normaalia

6) Hyväksy surun esiintuomat tunteet.
  -   puhu, kirjoita, laula tai piirrä

7) Hemmottele itseäsi pienin mieliteoin.

8) Ole kärsivällinen itsesi kanssa.
  -   älä anna yhteisön määrätä, kuinka kauan surutyö saisi kestää

9) Anna itsellesi lupa takaiskuihin.
  -   suru hiipuu aikanaan ja elämästäsi tulee taas normaalia
  -   suru on kuin valtameren aallot: alkuun ne lyövät nopeasti ja rajusti, mutta ajan kuluessa niistä tulee vähemmän rajuja ja lopulta ne hajoavat
  -   älä ylläty, jos lomat, hajut, äänet tai sanat aiheuttavat taantumia

10) Älä pelkää hankkia apua.
  -   olemassa on tukiryhmiä ja auttajia

11) Konsultoi omaa "ylempää voimaasi".
  -   se voi olla joko uskonnollinen tai henkinen

LOPUKSI
Suru on mitä luultavimmin kaikkein hämmentävin, turhauttavin ja tunteellisin asia, jonka ihminen voi kokea. Se on sitä vieläkin enemmän lemmikinomistajille. Yhteiskunta ei yleensä anna sureville lemmikinomistajille "lupaa" avoimeen suruun. Tästä syystä lemmikinomistajat tuntevat usein itsensä eristetyiksi ja yksinäisiksi. Onneksi saatavana on yhä enenevässä määrin mahdollisuuksia avunsaantiin ja siihen, että surevat lemmikinomistajat ymmärtävät, etteivät he ole yksin ja että heidän tunteensa ovat täysin normaaleja.

Margaret Muns, ELT

(Margaret Muns on eläinlääketieteen tohtori ja Best Friends webbisivujen eläinlääkäri: https://www.bestfriends.org)

Käännös: Tuula Ruotsalainen